tiistai 13. elokuuta 2013

1/12!

Hui, oon nyt ollut Argentiinassa kuukauden! Kreisiiii!
Tosiaan, meiän piti lähteä perjantai-iltana mun uuteen mummolaan Villa Doloresiin, mutta mun äiti oli väsynyt niin lähdettiinkin vasta lauantai aamuna tosi aikaisin... Perjantai-ilta vaan oltiin kotona, vietettiin koti-iltaa äidin, siskon ja veljen kanssa :)
Lauantaina herättiin kai puoli seitsemältä ja seitsemältä lähdettiin ajamaan kohti Villa Doloresia. Oli ihan pimeää, ja auringonnousu vuorilla oli upea! Ajettiin siis tossa vieressä olivan vuoriston toiselle puolelle. Sain myös tietää että vuorilla on kuvatta Narnia-leffan taistelukohtaus! Tultiin isovanhemmille noin kymmeneltä, syötiin siinä vähän kun oli kauhee nälkä, sitten vaan juteltiin ja hengailtiin lounaaseen asti, jolloin myös mun maman sisko tuli lapsineen sinne syömään. Lounaan jälkeen käytiin viemässä Martin (serkku) takaisin kotiin, ostamassa jätskikakku ja sit mentiin sitä syömään isovanhemmille. Kaukkua tuli syömään myös maman veli ja hänen vaimonsa :) Joskus viiden aikoihin lähdettiin Lulin ja Elisan (serkku) kanssa keskustaan vähän shoppailemaan. Ostettiin Lulin kanssa maailman söpöimmät mukit! Niistä ei ole vielä kuvia, kun niitä ei ole vielä käytetty mutta eiköhän nekin blogiin pääse joku päivä :)
Sitten taas syömään isovanhemmille, ja illallisen jälkeen, joka syödään noin 22, menin suihkuun ja nukkumaan. Oltiin Lulin kanssa aivan älyttömän väsyneitä kun oltiin nukuttu vaan noin kuusi tuntia edellisyönä.. :)
Sunnuntaina herättiin yhdeksältä, pakattiin ja syötiin vähän ja sitte lähettii ajamaan kohti kotia Lulin, maman ja isoäidin kanssa :) Pysähdyttiin matkalla sinne vuorile yhteen kahvilaan ostamaan limuu ja mä ottamaan kuvia, oli ihan mukavat maisemat! Kun päästiin kotiin, niin mä ja Luli mentiin takaisin nukkumaan. Mä nukuin jonkun tunnin verran ja sitten kun noustiin, niin oltiinkin kahdestaan kotona, eikä ollut mitään hajua missä muut oli :D No siinä syötiin sitten kylmät milanesat jonka jälkeen muutkin tuli kotiin, he olivat olleet puistossa juomassa matéta :) Noin kuuden aikaan meidän täti tuli hakemaan mut, Lulin ja Franin sen luokse illaksi. Siellä katseltiin valokuvia, syötiin sandwichejä, pitsaa ja juotiin matéta :) Maman pikkuveli haki meidät sieltä takaisin kotiin noin 22.30.
Viikonloppuna tuli siis tutustuttua moniin sukulaisiin, mutten kyllä muista läheskään kaikkien nimiä.. :D
Maanantaina normaalisti koulussa, oli kyllä siis niin turha koulupäivä, ei tehty koko päivänä yhtään mitään! Koulun jälkeen illalla Skypetin pikaisesti Australiaan, jossa Veera, yksi mun parhaista kavereista on vaihdossa. Oli kiva, mutta samalla outoa päästä keskustelemaan suomeksi!
Jos joku sukulainen tai kaveri siellä Suomessa haluaa jutella mun kanssa Skypessä niin minun nimi on jennitorkkel. Pitää sitten vaan jotenkin sopia hyvä aika..
Tänään taas koulussa, tultiin taksilla kotiin ja syötiin välipalaa ja aloin kirjoittelemaan tätä ja lähetin vähän sähköpostia mamille Suomeen!
Nyt parit kuvat mun viikonlopusta :) Sori noitten joidenkin laadusta kun liikkuva auto vuoristossa on sillee semihankala kuvausalusta :D

                                            


                                                   Morena <3
                                                   Flor<3 ja jäätävä-jenni...












Nyt suihkuun ja nukkumaan, niin huomen aamulla jaksaa herätä aikaisin aamulla siskon kanssa opiskelemaan !
Besos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti